tiistai 29. toukokuuta 2012

Ruma sana

Tänään kp13 ja aamusella piirtyivät kauniit ovisplussat sekä liuska- että Clearbluen testiin. Mutta.

Viime yönä halasin useampaan otteeseen posliinia, minulle nousi kuume ja olo on vieläkin todella hutera. Että saas nähdä, päästäänkö tätä kiertoa edes hyödyntämään. Epäilen, että kyseessä ei ole vatsaflunssa, vaan jonkinsorttinen ruokamyrkytys. Kerpele!

lauantai 26. toukokuuta 2012

Muuta ajateltavaaa

Vaikka tämä "projekti kakkonen" on mielessäni alituiseen, lasken kiertopäiviä ja jännään nettipalstalla kohtalotovereiden kanssa, niin nautin siitä, että elämässä tapahtuu muutakin. Sellaista, joka saa ajatukset tästä yhden ja saman asian pyörittämisestä pois. Edes hetkeksi. Se tekee päälle tosi hyvää, etteivät ajatukset koko ajan pyöri vain tämän yhden asian ympärillä.

Tänään jopa sanoin miehelle, että mennään terassille ottamaan yhdet kylmät juotavat, koska sitten, kun olen raskaana, saa kylmän siiderituopillisen unohtaa. Tämä kuulostaa nyt ihan siltä, että olisin jotenkin riippuvainen alkoholista tai kokisin, että on kauheaa, kun en voi juoda alkoholia raskaana ollessa. Asia ei ole laisinkaan näin. Minulle ei tehnyt laisinkaan tiukkaa olla raskausaikaa ilman alkoholia. Päinvastoin. Ja kun vauvan ollessa puolivuotias, ekan kerran nautin kolmasosalitran siiderin, mieheni piti saattaa minut huojuvin jaloin ja keitetyin spagettijaloin sänkyyn. Edelleen olen hiphiphei-kunnossa jo yhden siiderin jälkeen. Raskaus vei sen kaiken vähänkin viinapään, mitä minulla on koskaan ollut. :-D

Tänään mennään kiertopäivässä 10, ja ensi viikolla pitäisi ahkerasti yrittää hyödyntää ovista. Apuna on e-vitamiini, raskausvitamiinit ja greippimehu. Vähän jo nyt jännittää, vaikka testaamaan pääsee aikaisintaan reilun parin viikon päästä.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kärsimätön kärsii

Juuri eilen puhuin erään henkilön kanssa, kuinka kärsimättömälle tämä "projekti kakkonen" on tosi haastava. Kun ei jaksaisi millään odottaa. Ensin ovista, sitten testaamista. Kun edes tietäisi, millä aikataululla sitä raskautuu, niin sekin helpottaisi tätä. Mä kun olen sitä tyyppiä, että jos deadline on ylihuomenna, mä teen projektin valmiiksi jo huomiseen mennessä.

Onneksi rakkaimpani on kärsivällisempää sorttia kuin minä. Hän jaksaa tsempata, kun mulla loppuu kärsivällisyys ja alan turhautua. Muistuttaa, että esikoinen on vasta vajaat 11kk vanha ja ettei meillä ole mihinkään kiire. Hän tosin sanoi, että jos asia (nuo tuhrut) mietityttävät, voin käydä lääkärissä tsekkauttamassa tilanteen. Hän puhui sinänsä asiaa, että varaan ajan vasta elokuulle. Siihen mennessä toivottavasti raskaudun. Jos en, niin sitten näkee useamman kierron ajalta, onko kierto mun mittapuulla normaali vai ei.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kroppa sekaisin

Tulihan se täti. Tai näin ainakin luulin. Vuosin tasan päivän, sitten alkoi taas tuhruvuoto. Mä en ala! Aiemmin kiertoni oli kellontarkka. Lyhyt, selkeä, mutta kellontarkka. Nyt tuhruilen miten sattuu. Alkaa pinnaa kiristää. Mietin jo lääkäriajan varaamista, koska ei tämä ole ihan normaalia tuhruta päivät 19 - 21 ja sitten 24 - 28. Varmuuden vuoksi tein testinkin, vaikka tiesin tuloksen jo ennen sen piirtymistä ikkunaan.

Sain viikolla taas kuulla uuden raskausuutisen. Olen oikeasti onnellinen näiden plussanneiden puolesta, mutta NIIN kovin toivoisin meillekin testiin piirtyvän ne kaksi viivaa pettymyksen yhden sijaan. Postista tuli ilmoitus, että vehnänalkioöljykapselit olisivat haettavissa. Nyt niitä ja greippimehua kehiin. Toivoisimme niin tuolle tyttöselle pikkusisarusta.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Tulisi jo täti

Tänään on mun laskelmien mukaan kp28. Toissapäivänä alkoi tuhruvuoto. Se on sellaista ärsyttävää pientä, että pikkuhousunsuojaa tarvitsee, ja mukana on sellaisia pieniä hyytymiä. Tulisi nyt se täti kunnolla kylään, että pääsisi seuraavaan kiertoon.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Nega

Tein tänä aamuna sen herkän testin. En malttanut enää odottaa.

Kuten osasin tuhruvuodon perusteella odottaakin, selkeä negahan sieltä pärähti. Mutta kun osasin sitä odottaa, en pudonnut kovaa enkä korkealta, enkä anna tuloksen masentaa. Onneksi meillä on tuo yksi pieni päivänsäde. Ensin odottelen, että täti tulisi kylään ja sitten uusin kujein (vehnänalkioöljy ja greippimehu) uuteen kiertoon.

torstai 10. toukokuuta 2012

Pitkää päivää

Miten aika tuntuukin menevän nyt niin hitaasti? Aika tuntuu matelevan. Mutta niinhän se tuntuu tekevän aina, kun on jotakin odotettavaa. Tänään ollaan kp22. Vasta. Kaapissa kuumottee herkkiä raskaustestejä, jotka voisivat näyttää tulosta jo nyt, mutta yritän malttaa. Kun en haluaisi millään saada hoppunegaa. Ensi keskiviikkona sitten on testipäivä, ellei tylsä täti tule sitä ennen kylään.

En ymmärrä, miten tästä "projekti kakkosesta" on tullut näin iso juttu?

Ensin oikeasti ajattelin, että tjottaillaan vähän aikaa. No se vähän aikaa oli mulle se eka kuukausi. Sitten nettipuodista kotiutui ovulaatiotestejä. Nyt olen kääntymässä greippimehun ja vehnänalkioöljyn puoleen. Lasken, milloin suunnilleen olisi laskettu aika, jos tästä kierrosta tärppäisi. Mietin, millaiset tupla/sisarusrattaat tulevat ostoslistalle. Jos tulokas olisi poika, mitä uusia vaatteita pitäisi ostaa. Haikailen isompaa kämppää, jotta molemmille lapsille olisi oma huone.

Äh, kun tulisi edes ensin se plussa!!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Paluu arkeen

Kävimme perheenä reissaamassa länsinaapurissa. Teki hyvää päästä kotiympyröistä vähän muualle. Tosin vähän jännitti lähteä reissuun, kun tyttö oli juuri parantunut vauvarokosta, mutta kaikki meni hyvin. Itse tosin lähdin reissuun kaktus kurkussa ja vähän lämpöilevänä, nyt on tuliaisiksi viskibasso ja hirveä yskä.

Laivalla piti toki käydä syömässä buffetissa. Mikä oudointa, rrrrakastan kaloja (etenkin graavia kalaa) ja juustoja. Nyt niiden hajutkin ellottivat. Mitä ihmettä??

Nyt mennään kuitenkin kiertopäivässä 19, että vielä pitää malttaa odottaa piiitkät 9 päivää, että pääsee testaamaan. Sikäli mikäli tylsä täti ei ilmesty sitä ennen.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Nippailee?

Ehkä tässä alkaa tulla yliherkäksi oireiden suhteen, mutta alavatsaa nippailee. Tiedä sitten, mistä on kyse kp:ää 17 kun mennään. Enää 11 päivää piinailua. Pitkiä päiviä, mutta onneksi on tiedossa jotakin muutakin kivaa (= muuta ajateltavaa), kuten tyttösen huoneen laittoa ja pieni reissu.

torstai 3. toukokuuta 2012

Ikäerosta

Alunperin miehen kanssa puhuttiin, että lapset saisivat olla noin kahden vuoden ikäerolla. Sitten tuli uusivuosi, tyttö täytti puoli vuotta. Takana on megalomaaninen lenssuputki ja nyt päällä on vauvarokko. Silti nämäkään eivät ole kyenneet hellittämään tautia nimeltä vauvakuume. Mielestäni on jotenkin suloista, että miehellä on vauvakuume.

Yritän olla laskematta, miettimättä, kuumeilematta. Laskematta päiviä mahdolliseen testipäivään, saati sitten LA:aan. Olen yrittänyt täyttää sairaslomalaisen päiviä jollakin järkevällä tekemisellä, etten ajattelisi vain tätä yhtä asiaa. Olen aloittanut edellisestä raskaudesta ylijääneen raskausvitamiinipurkin tyhjentämisen. Ei siitä ainakaan haittaa ole.

Emme ole puhuneet "projekti kakkosesta" tosielämässä kenellekään. Yhdelle blogimaailmasta tutuksi tulleelle ihanalle kerroin asiasta kasvotusten tavatessamme, mutta muuten kukaan ei tiedä. Olen toki sanonut, että toinen saa tulla, jos on tullakseen, mutta en ole kertonut mitään oviksen jahtamisesta tikkujen avulla, greippimehusta puhumattakaan. On helpompaa, kun kukaan ei kysele, joko tärppäsi?