Kävin vappuaattona lääkärissä, kun viikon lepääminen ei ole tehnyt selälle sen kummempaa. Istuva konttorityö ei sovi selälleni, ainakaan silloin, kun se on tulehtuneessa tilassa. Keskustelin lääkärin kanssa pitkään. Sivusimme myös aihetta pikkukakkonen, johon lääkäri töksäytti: "teinä miettisin ajoitusta kahta kertaa". Eli hänen mielestään nyt pitäisi ENSIN hoitaa selkä kuntoon ja VASTA sitten yrittää pikkukakkosta. Meille se ei käy, vaikka ehkä järkevästi ajateltuna viisasta olisikin.
Me emme tästä nuorene. Täytän kesällä 36 ja kello tikittää. Kun ei voi yhtään tietää, milloin raskaudun, niin aikaa ei viitsi hukata. Toisekseen, kun tuon selän tulevaisuutta ei näe mistään kristallipallosta. Se voi olla raskausajan täysin oireeton, kuten neiti ykkösen kohdalla oli tai sitten vaiva voi pahentua entisestään. Sama on selän yleistilanteen kanssa, ei voi tietää, paheneeko vai paraneeko tilanne tästä ja jos, niin millä aikataululla. Nyt vain pitää pärjätä ilman lääkkeitä... Sinänsä hyvä, että nyt tiedän, että varastossa on kiva satsi kipulääkkeitä, sain infon, mitä uskaltaa yrittäessä käyttää ja millä aikataululla, jos hätä iskee.
Niin tai näin, kakkosta yritetään täysillä. Vapun kunniaksi nautin pari lasillista kuplivaa (nyt kun voi, kun ei ole tulehduskipulääkkeitä veressä). Ovista hyödynnettiin tehokkaasti. Yritän nyt pitää pään kylmänä ja yrittää ajatella muitakin asioita kuin vain mahdollista testauspäivää. Mutta tällä päällä se on vaikeaa.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Outoja oireita
Jos en olisi pari viikkoa testannut negaa, epäilisin vahvasti olevani raskaana. Tuttu kuvotuksen tunne on vahvasti läsnä ja äsken meinasin pykätä, kun tein lohikeittoa. Todella outoa. Laitan nämä kuitenkin selkävaivani vahvan lääkityksen aiheuttamien vatsahaavaoireiden piikkiin. On kuitenkin kp11.
Pyrin pitämään itseni rauhallisena, vaikka ovista varmistelenkin testien kera. Vaikka varmuudella tunnen sen taas, koska ovisoireet ovat olleet todella vahvoja esikoisen jälkeen. Josko tästä kierrosta tärppäisi?
Pyrin pitämään itseni rauhallisena, vaikka ovista varmistelenkin testien kera. Vaikka varmuudella tunnen sen taas, koska ovisoireet ovat olleet todella vahvoja esikoisen jälkeen. Josko tästä kierrosta tärppäisi?
torstai 26. huhtikuuta 2012
Fiilikset vaihtelevat
Olen saanut kuulla viikon sisään kahdelta tutulta, että raskaus alkoi yk1. Jännä, miten erilaisia fiiliksiä sama uutinen voi aiheuttaa. Ekan uutisen kohdalla se otti tosi koville. Melkein tulivat kyyneleet silmiin, kun niin ketutti. Toisen uutisen kohdalla tuntui vain hyvältä. Kutsun tätä ekaa naista vaikka Jaanaksi. En ole koskaan erityisemmin pitänyt Jaanasta. Tutustuimme nettipalstan kautta ja olemme tavanneet livenä muutaman kerran. Jokin hänessä vain tökkii, eikä vähiten se, että heidän perheensä elämä on vain ja ainoastaan vaaleanpunaista hattaraa. Kuitenkin nettipalstalta olen lukenut, että heillä ei suinkaan kaikki ole mennyt niin putkeen, mitä hän julkisivunsa puolesta antaa ymmärtää. Oloani helpotti kummasti, kun laitoin hänen päivityksensä NaamaKirjasta piiloon. Eipä tarvitse sitä lässynlässynläätä lukea joka päivä.
Tämä toinen uutinen. En tunne tätä nuorta naista vielä kovin hyvin, mutta sen perusteella mitä tunnen, hän on mitä sydämellisin, aidoin ja herttaisin nuori nainen. Olo on vähän kuin pikkusisko kertoisi olevansa raskaana. Tekee vain mieli laittaa pää kallelleen, sanoa awww ja hymyillä sitä typertynyttä hymyä. Olen aidosti onnellinen heidän puolestaan.
Miten voikin sama uutinen aiheuttaa NIIN erilaisia tuntemuksia. Olen yrittänyt nyt takoa päähäni, että jos joku raskautuu, pidin hänestä tai en, se ei ole minulta mitään pois. Ja olenkin saanut aika hyvin psyykattua itseäni. Mutta silti mieli on vähän maassa.
Mun piti maanantaina mennä töihin isäkuukauden ajaksi. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Kevät on esikoisen kanssa ollut aika haastava (12 viikkoa sairastamista, lenssu lenssun perään, syömisongelmat, yöheräilyt (välillä jopa 10 krt yössä), ensimmäiset oman tahdon testaukset, liikkumisen oppiminen ja eroahdistus). Välillä koin, että sekoan, jos en edes pääse kävelylenkille. Sinänsäkin työ olisi tuonut tähän kakkosprojektiinkin muuta ajateltavaa. Ja meillä on töissä aika haastava tilanne, henkilökemiat ovat tulehtuneet, pomo on vuorotteluvapaalla, sijainen on ihan pihalla jne. tällaista "pientä". Tuon 6 viikon aikana olisin nähnyt, kannattaako mun palata töihin elokuussa (kuten olen suunnitellut) vai jatkaa hoitovapaalla tyttösen kanssa. No, ekana päivänä piti mennä tt-lääkärille, kun en pysty istumaan viittä minuuttia kauempaa. Lääkäri epäilee välilevynpullistumaa. Sain vahvat lääkkeet ja viikon sairaslomaa, joka todennäköisesti jatkuu vielä tämänkin viikon jälkeen. Noissa lääkkeissä lukee, että saattavat estää hedelmöittymisen. Jippiaijee, eihän se olekaan kuin ovis ensi viikolla... Argh!!
Tämä toinen uutinen. En tunne tätä nuorta naista vielä kovin hyvin, mutta sen perusteella mitä tunnen, hän on mitä sydämellisin, aidoin ja herttaisin nuori nainen. Olo on vähän kuin pikkusisko kertoisi olevansa raskaana. Tekee vain mieli laittaa pää kallelleen, sanoa awww ja hymyillä sitä typertynyttä hymyä. Olen aidosti onnellinen heidän puolestaan.
Miten voikin sama uutinen aiheuttaa NIIN erilaisia tuntemuksia. Olen yrittänyt nyt takoa päähäni, että jos joku raskautuu, pidin hänestä tai en, se ei ole minulta mitään pois. Ja olenkin saanut aika hyvin psyykattua itseäni. Mutta silti mieli on vähän maassa.
Mun piti maanantaina mennä töihin isäkuukauden ajaksi. Odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Kevät on esikoisen kanssa ollut aika haastava (12 viikkoa sairastamista, lenssu lenssun perään, syömisongelmat, yöheräilyt (välillä jopa 10 krt yössä), ensimmäiset oman tahdon testaukset, liikkumisen oppiminen ja eroahdistus). Välillä koin, että sekoan, jos en edes pääse kävelylenkille. Sinänsäkin työ olisi tuonut tähän kakkosprojektiinkin muuta ajateltavaa. Ja meillä on töissä aika haastava tilanne, henkilökemiat ovat tulehtuneet, pomo on vuorotteluvapaalla, sijainen on ihan pihalla jne. tällaista "pientä". Tuon 6 viikon aikana olisin nähnyt, kannattaako mun palata töihin elokuussa (kuten olen suunnitellut) vai jatkaa hoitovapaalla tyttösen kanssa. No, ekana päivänä piti mennä tt-lääkärille, kun en pysty istumaan viittä minuuttia kauempaa. Lääkäri epäilee välilevynpullistumaa. Sain vahvat lääkkeet ja viikon sairaslomaa, joka todennäköisesti jatkuu vielä tämänkin viikon jälkeen. Noissa lääkkeissä lukee, että saattavat estää hedelmöittymisen. Jippiaijee, eihän se olekaan kuin ovis ensi viikolla... Argh!!
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Kitkerää
Tunnen erään mamman, jonka elämä on yhtä kuin vauva. NaamaKirjan päivityksissä ei ole koskaan mitään muuta kuin "vauva sitä vauva tätä". Elämä on yhtä vaaleanpunaista hattaraa, vaikka ei varmana ole. Kenenkään elämä ei ole. No, tämä mamma raskautui ekasta yrityskierrosta. Nyt alkuraskauden onnea hehkutetaan joka paikassa. Mun oli aivan pakko laittaa hänen päivityksensä FB:sta piiloon, kun en enää kestä.
Pieni katkeruuden siemen... itse asiassa en ole katkera, vaan kade siitä, että heillä tärppäsi heti. Olisihan se ollut hienoa pyöräyttää toinen tenava vielä tämän vuoden puolella. Realisti minussa nostaa päätään ja muistuttaa, että olisi ollut aika ihme, jos raskaus olisi heti alkanut meidän päätettyä jättää ehkäisy pois ja lähteä yrittämään lasta. Toki jossittelen, että olisimme voineet jättää ehkäisyn aiemminkin pois, mutta itseäni hirvitti elämä kahden alle puolitoistavuotiaan temperamenttisen vaavin kanssa kotona.
Kuin kohtalon ivana samana päivänä kuin Täti tuli kylään, postiluukusta kolahti raskaustestipaketti. Eipä sitä vähään aikaan tarvita.
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Tuntemuksia ja testejä
Olen yllättynyt siitä, miten kroppa tuntuu erilaiselta synnytyksen jälkeen. Aiemmin en tiennyt mitään kuukautiskivuista. Olin ihan huuli pyöreänä, kun kaverit kertoivat, että joutuivat jäämään kotiin sairastamaan opiskeluista tai töistä, kun eivät menkkakivuiltaan kykeneet lähtemään ovesta ulos. Synnytyksen jälkeen minulla on ollut neljät menkat ja muutos entiseen on ihan selvä. Pärjään pääosin ilman särkylääkkeitä, mutta kipu alavatsalla, valtaisa turvotus ja kokonaisuudessaan höntti olo on mulle aivan uutta.
En ole koskaan aiemmin tuntenut ovulaatiota. Ekassa kierrossa minipillereiden jälkeen ihmettelin, mikä ihme on, kun toista puolta alavatsasta jomotti. Niin, että oleminenkin oli vähän vaikeaa. Minulla on aina ollut vähän haasteellinen suolisto ja pistin oireet sen piikkiin. Sitten seuraavassa kierrossa sama. Muistin edelliskuukauden tuntemukset ja sitten välähti: "ekaa kertaa elämässäni tunnen ovulaation". Onhan se jännää, että sen voi tunnistaa. En kuitenkaan jätä kaikkea pelkkien tuntemusten varaan. Kaapissa on myös ovistestejä. Tosin viime kierrossa olin vähän huuli pyöreänä, kun eka liuskatesti näytti plussaa, mutta digi negaa, seuraavana päivänä oli toisinpäin. No, luotin kropan tuntemuksiini.
Mieheni isäkuukausi alkaa tänään. Voi, kuinka hyvään saumaan se tuleekaan. Olen seuraavat kuusi viikkoa töissä. Minulla ei ole koko päivää kotona laskea ja odotella, tsekata netistä seuraavan kierron päiviä ja mahdollista laskettua aikaa, jos tästä kierrosta tärppäisi.
En ole koskaan aiemmin tuntenut ovulaatiota. Ekassa kierrossa minipillereiden jälkeen ihmettelin, mikä ihme on, kun toista puolta alavatsasta jomotti. Niin, että oleminenkin oli vähän vaikeaa. Minulla on aina ollut vähän haasteellinen suolisto ja pistin oireet sen piikkiin. Sitten seuraavassa kierrossa sama. Muistin edelliskuukauden tuntemukset ja sitten välähti: "ekaa kertaa elämässäni tunnen ovulaation". Onhan se jännää, että sen voi tunnistaa. En kuitenkaan jätä kaikkea pelkkien tuntemusten varaan. Kaapissa on myös ovistestejä. Tosin viime kierrossa olin vähän huuli pyöreänä, kun eka liuskatesti näytti plussaa, mutta digi negaa, seuraavana päivänä oli toisinpäin. No, luotin kropan tuntemuksiini.
Mieheni isäkuukausi alkaa tänään. Voi, kuinka hyvään saumaan se tuleekaan. Olen seuraavat kuusi viikkoa töissä. Minulla ei ole koko päivää kotona laskea ja odotella, tsekata netistä seuraavan kierron päiviä ja mahdollista laskettua aikaa, jos tästä kierrosta tärppäisi.
torstai 19. huhtikuuta 2012
Toisin
Mielessäni ovat pyörineet viime aikoina muutama asia, jonka toivoisin kakkosen kohdalla olevan toisin.
Keskosuus. Neiti ykkösen kohdalla asiat menivät, miten menivät. Tyttö syntyi raskausviikolla 35 + 4, kaksi- ja puolikiloisensa keskosena. Vaikka tytöllä oli alusta saakka kaikki hyvin ja on ollut koko ajan, silti toivon, että kakkonen ei syntyisi keskosena. Mieltäni vaivaa, mitkä olivat syyt keskosuudelle? Onko odotettavaa, että toinenkin lapsi (sitten aikanaan) syntyy keskosena? Alanko jo alkuraskaudesta laskea LA miinus kuukausi? Entä jos pikkukakkonen syntyy vieläkin pienempänä keskosena kuin Aino, jollakin tapaa erityislapsena? Toivon, että pääsen keskustelemaan näistä asioista jonkun kanssa, kun raskaus saadaan alulle.
Sektio. Onko minussa rakenteellinen vika, kun kohtu ei supistunut oksitosiinista huolimatta? Oliko se kohtutulehduksen ja aikaisten viikkojen yhteisvaikutus? Pystyykö kohtuni supistumaan ts. voinko synnyttää alateitse? Suurin haaveeni tällä hetkellä on saada kasvattua kupeissani lapsi täysiaikaiseksi ja saada synnytettyä hänet alateitse. Sektio on synnytys siinä missä alateitsekin tapahtunut synnytys, tiedän. Se on fakta. Mutta se ei vie sitä kiveä pois sydämeltä, että minulta jäi jotakin kokematta.
Imetys. Tässä imetysmyönteisessä kulttuurissa on vaikeaa, jos imetys ei sujukaan niin kuin toivoisi. Minä tunnen joka kerta sydämessäni viillon, kun näen äidin imettävän. Minäkin OLISIN halunnut. Jos halusta olisi kiinni, olisin imettänyt koko kulmakunnan lapset. Mutta kaikki ei aina mene niinkuin Strömsössä. Toivottavasti saan vielä joskus lapsen rinnalleni.
Pikkukakkosella on kovat toiveet täytettävänä. Toivon, että joku joskus osaisi vastata kysymyksiini. Edes osaan. Niillä voisin sulkea mörön pimeään kaappiin pois mielestäni mellastamasta.
Keskosuus. Neiti ykkösen kohdalla asiat menivät, miten menivät. Tyttö syntyi raskausviikolla 35 + 4, kaksi- ja puolikiloisensa keskosena. Vaikka tytöllä oli alusta saakka kaikki hyvin ja on ollut koko ajan, silti toivon, että kakkonen ei syntyisi keskosena. Mieltäni vaivaa, mitkä olivat syyt keskosuudelle? Onko odotettavaa, että toinenkin lapsi (sitten aikanaan) syntyy keskosena? Alanko jo alkuraskaudesta laskea LA miinus kuukausi? Entä jos pikkukakkonen syntyy vieläkin pienempänä keskosena kuin Aino, jollakin tapaa erityislapsena? Toivon, että pääsen keskustelemaan näistä asioista jonkun kanssa, kun raskaus saadaan alulle.
Sektio. Onko minussa rakenteellinen vika, kun kohtu ei supistunut oksitosiinista huolimatta? Oliko se kohtutulehduksen ja aikaisten viikkojen yhteisvaikutus? Pystyykö kohtuni supistumaan ts. voinko synnyttää alateitse? Suurin haaveeni tällä hetkellä on saada kasvattua kupeissani lapsi täysiaikaiseksi ja saada synnytettyä hänet alateitse. Sektio on synnytys siinä missä alateitsekin tapahtunut synnytys, tiedän. Se on fakta. Mutta se ei vie sitä kiveä pois sydämeltä, että minulta jäi jotakin kokematta.
Imetys. Tässä imetysmyönteisessä kulttuurissa on vaikeaa, jos imetys ei sujukaan niin kuin toivoisi. Minä tunnen joka kerta sydämessäni viillon, kun näen äidin imettävän. Minäkin OLISIN halunnut. Jos halusta olisi kiinni, olisin imettänyt koko kulmakunnan lapset. Mutta kaikki ei aina mene niinkuin Strömsössä. Toivottavasti saan vielä joskus lapsen rinnalleni.
Pikkukakkosella on kovat toiveet täytettävänä. Toivon, että joku joskus osaisi vastata kysymyksiini. Edes osaan. Niillä voisin sulkea mörön pimeään kaappiin pois mielestäni mellastamasta.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Aloitus
Vauvakuume. Se posahti päälle varoittamatta. Huutaa päässä niin, ettei päähän juurikaan mahdu muita ajatuksia. Se lähti pienestä liikkeelle, ostin kestovaippapalstalta muutaman vastasyntyneen kokoa olevan vaipan. Kaupungilla bongasin jatkuvasti vauvamasuja. Sitten päähän ei enää mahtunutkaan muuta, ja huomasin, että postiluukusta kolahti ovulaatiotestejä.
Sinänsä mielenkiintoista, että vauvakuume iski nyt, koska esikoisen (joka on nyt vajaa 10kk) kohdalla kuumeilua ei ollut. Järkeilimme vain miehen kanssa, että emme tästä enää nuorene ja olisi kiva, jos tässä huushollissa tepsuttaisi joskus pienemmätkin jalat.
Välillä tuntuu, että olen mielipuoli, kun toivon toista lasta. Ensimmäinen puoli vuotta meni hormonihuuruissa. Nyt viimeiset pari kuukautta olemme taistelleet loppumattomassa flunssasuossa, yrittäneet saada nuhanenää syömään ja nukkumaan. Pahimpina öinä olemme joutuneet heräämään vartin välein tainnuttamaan pientä silittelemällä takaisin uneen. Noina öinä olen ollut valmis karkaamaan jonnekin kauas ja jättämään lapsentekoaatokset sikseen. Mutta kun aamu on valjennut, olen taas muistanut, kuinka kova toive meillä on saada tyttöselle pikkusisarus.
Samalla tunnun unohtaneen haastavan esikoisen raskauden. Ensimmäiset 21 viikkoa kärsin pahoivoinnista. Onneksi minun ei tarvinnut kovinkaan usein oksentaa, mutta 24/7 jatkuva kuvotus teki olosta kohtuullisen haastavaa. Sitten, kun pahoinvointi vihdoin lakkasi, sain nauttia autuaasta keskiraskauden olotilasta huimaavat kaksi viikkoa, kunnes viikolla 23 alkoivat ennakoivat supistukset. On se pää armollinen, kun nämä vahvat kehomuistot ovat tällä tavoin painuneet unholaan.
Pitäisi yrittää pitää mieli rauhallisena. Ystäville olemme sanoneet tjottailevamme, koska emme halua jokojoko-kysymyksiä rasittamaan yritystämme. Kun ei yhtään osaa sanoa, kauanko kahden viivan tavoitteluun menee aikaa. Siksi aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Että pääsen kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Ajatusten purkaminen kirjoittamalla on ollut minulle aina se tapa ilmaista itseäni. Mutta kärsimättömänä luonteena toivon positiivista testiä pian.
Sinänsä mielenkiintoista, että vauvakuume iski nyt, koska esikoisen (joka on nyt vajaa 10kk) kohdalla kuumeilua ei ollut. Järkeilimme vain miehen kanssa, että emme tästä enää nuorene ja olisi kiva, jos tässä huushollissa tepsuttaisi joskus pienemmätkin jalat.
Välillä tuntuu, että olen mielipuoli, kun toivon toista lasta. Ensimmäinen puoli vuotta meni hormonihuuruissa. Nyt viimeiset pari kuukautta olemme taistelleet loppumattomassa flunssasuossa, yrittäneet saada nuhanenää syömään ja nukkumaan. Pahimpina öinä olemme joutuneet heräämään vartin välein tainnuttamaan pientä silittelemällä takaisin uneen. Noina öinä olen ollut valmis karkaamaan jonnekin kauas ja jättämään lapsentekoaatokset sikseen. Mutta kun aamu on valjennut, olen taas muistanut, kuinka kova toive meillä on saada tyttöselle pikkusisarus.
Samalla tunnun unohtaneen haastavan esikoisen raskauden. Ensimmäiset 21 viikkoa kärsin pahoivoinnista. Onneksi minun ei tarvinnut kovinkaan usein oksentaa, mutta 24/7 jatkuva kuvotus teki olosta kohtuullisen haastavaa. Sitten, kun pahoinvointi vihdoin lakkasi, sain nauttia autuaasta keskiraskauden olotilasta huimaavat kaksi viikkoa, kunnes viikolla 23 alkoivat ennakoivat supistukset. On se pää armollinen, kun nämä vahvat kehomuistot ovat tällä tavoin painuneet unholaan.
Pitäisi yrittää pitää mieli rauhallisena. Ystäville olemme sanoneet tjottailevamme, koska emme halua jokojoko-kysymyksiä rasittamaan yritystämme. Kun ei yhtään osaa sanoa, kauanko kahden viivan tavoitteluun menee aikaa. Siksi aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Että pääsen kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Ajatusten purkaminen kirjoittamalla on ollut minulle aina se tapa ilmaista itseäni. Mutta kärsimättömänä luonteena toivon positiivista testiä pian.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)