En ole tähänastisessa elämässäni saanut kuin yhden asian helpolla. Esikoinen sai alkunsa lähes vahingossa. Kaiken muun eteen olen joutunut tekemään töitä, pitkään, kärsivällisesti, unelmiini uskoen, jopa vuosia odottaen.
Jotenkin nämä uutiset, että toinen lapsi ei välttämättä saakaan alkuaan kovin helposti, eivät yllätä minua laisinkaan. Tämäkin asia laittaa uskoni ja kärsivällisyyteni koetukselle.
En pelkää tutkimuksia enkä hoitoja. Tämä johtunee osittain varmasti siitä, että faktatietoa on taskussa jo nyt aika paljon. Olen nimittäin aiemmassa elämässäni työskennellyt lapsettomien kanssa parin vuoden ajan ja tällöin tuli tutustuttua nykyaikaisiin hoitoihin. Ja kuten siippani sanoi: ihan sama, vaikka lapsi saisi alkunsa koeputkessa, yhtä rakastettu hän on kuin esikoisemme. Niin totta.
Lähinnä odotan tutkimusten lopputulosta. Kävin verikokeissa maanantaina, ensi viikolla lienee edessä lisää veriputkien täyttämistä sekä transvaginaalinen sonosalpingografia eli suomeksi munatorvien aukiolotutkimus. Kun saamme kaikki tulokset, voimme keskustella lääkärin kanssa jatkosta. Mutta päivät menevät niiiin hitaasti (nyt kp23).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän käynnistäsi kommenttia. Arvostaisin sitä kovin!