torstai 3. tammikuuta 2013

+

Vuosi on nyt vaihtunut. Se vaihtui varsin eri merkeissä kuin mitä joulu. Tein ensimmäisen raskaustestin mökillä, jossa olimme viettämässä vuodenvaihdetta. Olin varautunut pettymykseen ja kun katsoin testiä, en nähnyt siinä mitään. Arvasin!, hoin päässäni. Vein sen laatikkoon. Jokin sisälläni kuitenkin sanoi "katso sitä vielä". Hetken päästä se piti kaivaa uudestaan esille ja haamuhan siellä näkyi. Ei mitään hailakanvaaleaa haamua, josta ei oikeasti ota selvää, vaan selkeä haamu. Matkaa selkeään plussaan oli vielä ja Isämies ei suostunut uskomaan haamua plussaksi.

Kotiuduttuamme uuden vuoden päivänä tein heti digitestin. Se näytti 1 - 2 viikkoa raskaana, kuten haamusta olin osannut odottaakin. Nyt Isämieskin uskoi, että raskaana sitä ollaan- Olo on samalla kertaa onnellinen, mutta myös epätodellinen ja epävarma. Olihan tämä "projekti kakkonen" kestänyt jo yli vuoden. Voiko olla, että juuri meillä tärppäsi inseminaation 10%:n todennäköisyydellä? Meneekö kaikki tälläkin kertaa yhtä hyvin kuin esikoista odottaessa? Miten esikoinen mahtaa ottaa pikkusisaruksensa vastaan? Entä jos vatsassa kasvaakin yhden sijasta kaksi? Miten voin raskausaikana? Yöt ovat tuntuneet näitä miettiessä kovin, kovin pitkiltä ja unessa vietetyt tunnit ovat korvautuneet ajatusten pörräämisellä.


Odotan kuin kuuta nousevaa alkuraskauden ultraa. Kun voisi edes soittaa nyt kiinni olevalle klinikalle, että saisi varattua ajan. Että tietäisi, milloin pääsemme kurkistamaan, mitä kohtuuni kuuluu. Alkuraskauden ultraan menen automaattisesti sen perusteella, että meille tehtiin inseminaatio. Neuvola-ajan sain jo varattua.

Viikkoja on kovin, kovin vähän, tänään 4+2. Yritän elää päivän kerrallaan. Lasken jo, milloin olen raskausviikolla 12. Mietin, joudunko kertomaan töissä raskaudesta jo sitä ennen, kun valtaisa turvotus on vallannut kehoni jo nyt. Osa siitä lienee joulun ja uuden vuoden syöpöttelyidenkin tulosta. Vatsa tuntuu aralta ja välillä vihloo. Tietyt hajut tekevät pahaa ja rinnat ovat kipeät. Kliseiset oireet siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän käynnistäsi kommenttia. Arvostaisin sitä kovin!