tiistai 18. joulukuuta 2012
Inssi takana
Mies kävi siis eilisaamuna antamassa simpat pestäviksi ja mä kävin lounastunnilla "hakemassa" ne. Simppojen laatu oli pesun jälkeen tosi hyvä. Eipä ole ennen lounastuntia tullut vietettyä lääkärin lavetilla jalat levällään :-D Itse inssi ei tuntunut oikeastaan miltään. Sen jälkeen piti muutama minuutti pötkötellä pitkällään ja juttelimme lääkärin kanssa niitä näitä. Molemmissa munasarjoissa oli yksi iso folli puhkeamassa. Lääkäri kuitenkin rauhoitteli, että kun inssin todennäköisyys on meidänikäisillä 10 - 15%, että siihen vielä kaksoset päälle, niin päästään TODELLA pieniin todennäköisyyksiin. Mutta kieltämättä nielaisin aika isosti, kun kuulin noista folleista. Ei ihmekään, että on ollut aikamoisia oviskipuja tässä muutamana päivänä.
Minulle oli yllätys, että inssin todennäköisyys on noinkin pieni. Samalla yritän kuitenkin olla optimisti, että joka kymmenennellä tärppää.
Nyt vain sitten o-d-o-t-e-l-l-a-a-n, jossa mä olen oikeasti maailman huonoin. Toivon, että saisin antaa loppiaisena synttäreitään viettävälle siipalle plussatestin synttärilahjaksi, mutta olen tosi realisti. Tämä oli vasta eka inssi ja jotenkin musta tuntuu, että joudumme tarpomaan tätä hoitojen tietä vielä tovin, ennen kuin tärppää. En aio rakennella pilvilinnoja tai toivoa suuria, vaan pysytellä realistina. Eipä tule sitten niin kovaa pudotusta, jos/ kun menkat taas alkavat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän käynnistäsi kommenttia. Arvostaisin sitä kovin!