Joulutuskaa

Yritän olla kiitollinen siitä, mitä minulla on. Yksi terve lapsi, joka kasvaa ja kehittyy. Mutta. 

Mitä useampi yrityskerta on takana, sitä lähemmäs mielialani menevät lattianrakoa. En voi sille mitään, kun jo toinen joulu peräjälkeen kotiimme ei kuulu sitä kaivattua, toista plussaa, fiilis on kaikkea muuta kuin onnellinen ja iloinen.

Toisaalta yritän rauhoittaa mieltäni, miten paljon helpompaa elämä on, kun esikoinen on isompi, kun pikkusisarus syntyy. Ei tarvitse hommata sisarusrattaita, ei ole kuin yksi vaipatettava jne. Mutta nämä ovat sumutusta. Näillä yritän painaa negatiiviset tunteet pinnan alle ja rauhoittaa omaa mieltäni kaipuulta, tuskalta ja katkeruudelta. Koska en haluaisi katkeroitua, olla vereslihalla tämän asian vuoksi. Nyt ymmärrän, mitä raskautuneet lapsettomat sanovat tuntiessaan olonsa edelleen lapsettomaksi. Koska tämä kalvava tunne tuskin väistyy, vaikka raskaus alkaisikin.

Vaikka mielessäni on muitakin herkkiä asioita, esikoisen keskosuus, alatiesynnytyksen kokemattomuus, imetyksen epäonnistuminen, niin samalla mieleeni hiipii taas tuttavat omine kipuineen ja vastoinkäymisineen. Kenellä on takana kohtukuolema, kenellä nelihenkisen perheen molemmat vanhemmat sairastavat syöpää, tänään sai lukea lehdestä kadonneen pikkupojan hautuneen lumeen. Vielä kun tähän päälle laittaa kauniit, suomalaiset mollivoittoiset joululaulut, on kyynelten tulva väistämätön.